Askaisten kurkkumarkkinat 2022

Askaisten kurkkumarkkinat järjestettiin 39. kerran 13.8.2022 klo 10-15. aurinkoisessa säässä. Markkinoiden järjestelyt noudattivat perinteistä kaavaa markkinaisännän Markku Heikkilän avatessa markkinat kello 10:00 ja Pertti Veräjänkorvan nostaessa Suomen lippu salkoon. Pitkäaikaisen markkinakävijän Kati Napan muistoa kunnioitettiin pitämällä hiljainen hetki.

Markkinoiden juhlapuhujaksi saimme paikalle Maskun kunnan teknisen johtajan Mikko Lehtisen, joka piti teknisesti hyvän puheen ja avasi markkinat virallisesti kello 11:00. Olipa vielä upouusi Kurkkuseuran lippalakki päässään. Puheen jälkeen lavalle nousi Jere Vilkkinen trio, joka vastasi markkinamusiikista.

Vuoden kurkunleikkaajat Jussi ja Kaisa Örn

Perinteiseen tapaan markkinoiden kohokohtana oli kello 12:00 Vuoden kurkunleikkaajan arvonimen julkistus. Tänä vuonna arvonimi myönnettiin Kaisa ja Jussi Örnille. Arvonimi myönnetään Askaisten kylän tunnettuuden ja hyväksi tehdystä työstä.

Kurkkumarkkinoiden perinteeseen kuuluu myös alakoululaisten kurkunkasvatuskilpailu. Ennen koulun kevätlukukauden loppua kilpailuun osallistuville jaetaan yksi kurkunsiemen ja tehtävänä on kasvattaa mahdollisimman monta kurkkua. Tänä vuonna voittajaksi julistettiin Aada Veräjänkorva 🥒

Paras kurkkupiirustus valittiin yleisöäänestyksellä markkinoiden aikana. Markkinoilla oli esillä paljon hienoja piirustuksia ja annettujen äänten laskentaa suoritettiin tovi. Yleisöäänestyksen tulos saatiin lopulta selville ja voittajaksi tuli Iida Vorselman.

Mitä olisi kurkkumarkkinat ilman herra ja rouva Kurkun seikkailuja? Näistä seikkailuista meille kertoi parhaan kurkkutarinan kirjoittanut Sofia Backlund. Koululaiset ovat siis perinteisiä kurkkumarkkinoiden sisällöntuottajia.

Turun Keittiömestarien kojussa oli maisteltavissa kurkkuherkkuja Kati Napan reseptien mukaan.

Kaiken kaikkiaan markkinavieraita vieraili noin 2900 henkeä. Kiitos kaikille myyjille ja markkinavieraille. Nähdään ensi vuonna 40. juhlamarkkinoilla 🥒